Erityispäivähoito
Erityispäivähoito on tarkoitettu lapsille, jotka tarvitsevat erityistä tukea ja huomaavaisuutta. Jokaisella lapsella on oikeus kehittyä omassa tahdissaan. Erityispäivähoidon tavoitteena on, että lapsella on mahdollisuus toimia sekä itsenäisesti että ryhmän jäsenenä omien edellytystensä mukaan.
Päiväkodit ja erityispäivähoito tekevät yhteistyötä ja seuraavat jatkuvasti lapsiryhmien toimintaa. Kun lapsen arvioidaan tarvitsevan aikaista tukea, tulee aloite useimmiten yhteisesti henkilökunnalta ja lapsen vanhemmilta. Kyseessä voi olla lapsen erityiset tarpeet tai vamma, mutta myös lapsen pienet arkipäivän huolet (sosiaaliset, tunteelliset jne.). Mitä varhaisemmassa vaiheessa mahdolliset vaikeudet havaitaan, sitä helpompaa on tukea lapsen kehitystä.
Erityispäivähoidon toteuttaminen
Vöyrillä erityispäivähoito toteutetaan päiväkotien tavallisissa lapsiryhmissä tai perhepäivähoidossa. Kunnassa on erityislastentarhanopettajaa, jotka työskentelevät erityistä tukea tarvitsevien lasten kanssa. Erityislastentarhanopettaja sekä päivähoidon ja esikoulun henkilökunta tekevät tarvittaessa yhteistyötä terveydenhoitajien, terapeuttien, psykologin, opettajien, sosiaalityöntekijöiden tai jonkun muun asiantuntijan kanssa. Tämä tehdään lapsen kannalta parhaan mahdollisen tuloksen saavuttamiseksi.
Lisätietoja antavat erityislastentarhanopettajat.