Vöyrintie saa valtion lisärahaa: Iloisia ja erittäin kiitollisia
Valtiovarainvaliokunta on tänään saanut valmiiksi mietintönsä seuraavan vuoden talousarvioesityksestä, jossa Vöyrintielle myönnetään 400 000 euroa. Vöyrintie on eräs suuremmista tiehankkeista, joka on pitkään odottanut rahoitusta, ja Vöyrin kunnassa iloitaan tänä tiistaina saapuneesta viestistä.
Olemme totta kai odottaneet tätä, paiskineet töitä asian edestä pitkään sekä myös lobanneet sitä kansanedustajillemme. Ymmärsimme, ettei rahoitus enää tule vain yhdeltä suunnalta, ja tiesimme, että eduskunnan niin kutsutut lisärahat/joululahjarahat olivat mahdollisuus. Tätä varten vaadittiin kuitenkin toisenlaista, kansallista tukea, kertoo vt. kunnanjohtaja Tom Holtti.
Rahoituksen saaminen on kunnalle tärkeä viesti, minkä lisäksi se on suunnattoman hyvä alku ja osoittaa myös, että Vöyrintien merkitys on pantu merkille. Vöyrintie muodostaa nykypäivänä tärkeän yhteyden sekä työmatkaliikenteelle että raskaalle liikenteelle, kertoo hallituksen puheenjohtaja Anna Bertills.
Valtion teiden hyvä kunto on maaseudulle elinehto, sillä teiden päivittäinen käyttö on suurta, koska yksityisautoilu ja kuljetukset ovat ainoa vaihtoehto, kertoo valtuuston puheenjohtaja Kjell Heir.
Tiedämme, että tieosuuksille on nykypäivänä äärimmäisen hankala saada rahoitusta, minkä takia tämä viesti 400 000 euron lisärahasta oli todella toivottu. Kun aamulla kuulimme asiasta kansanedustaja Mikko Ollikaiselta, saimme samalla vahvistuksen siitä, että meidän kannatti työskennellä useilla tasoilla. Olemme tänään erittäin kiitollisia ja iloisia tästä joululahjasta. Haluamme kunnan puolesta kiittää tästä joululahjasta, joka lämmittää meidän kaikkien mieltä! sanovat valtuuston puheenjohtaja Kjell Heir, hallituksen puheenjohtaja Anna Bertills ja vt. kunnanjohtaja Tom Holtti.